Lempeä summer bucket list

10 asiaa, jotka haluan tehdä kesällä 2020:
1. Nukkua teltassa Viime vuonna tähän aikaan olimme suuntaamassa serkkuni kanssa Norjaan Lofooteille ja se reissu on jäänyt päälimmäisenä mieleen koko viime kesästä. Upeat yöttömät yöt, lukuisat autossa istutut kilometrit, vaellusretket vuorilla ja illallist…

Kesän alku

Kesä on virallisesti alkanut. Viimeisen kuukauden aikana olen ehtinyt viettämään aikaa mökillä, valmistaunut valintakokeisiin, ostanut kimpun pioneja, seurannut niiden puhkeamista kukkaan ja sitten taas lakastumista. Siivonnut kaappeja, karsinut tavaroita, kulkenut ulkona Martan kanssa ja ihaillut …

30 vuotta

Viikko sitten maanantaina eli 27.4. täytin 30 vuotta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kolmekymppisiä oli tarkoitus juhlia edeltävänä viikonloppuna, mutta poikkeusolojen ja kokoontumisrajoituksien vuoksi tänä vuonna juhlat olivat hieman erilaiset mitä olin suunnitellut. Rakastan syntymäpäiviä, jot…

Koiranpentu saapui taloon

Kaksi viikkoa sitten meille saapui uusi perheenjäsen, suomenlapinkoiran pentu Martta. Pentu saapui elämäämme juuri, kun hallitus oli ohjeistanut ihmisiä pysyttelemään kotona koronavirustilanteen johdosta, joten olemme viettäneet kuluneet viikot melkoisessa pentukuplassa kotona.  Martta on siis pai…

Auringon pilkahduksia

Näin helmikuun loppupuolella talven harmaus ja sateisuus rupeaa jo pikkuhiljaa kyllästyttämään. Onneksi myös aurinkoiset päivät lisääntyvät näin kevättä kohti mentäessä ja joinain päivinä aurinko valaisee koko asunnon läpikotaisin. Tässä uudessa kodissa ehdottomasti paras juttu on valtavat, koko s…

Kaksi vuotta vegaanina - Vegaanihaaste

"Yksi ihminen vegaanina säästää kuukaudessa 33 eläintä, yli 70 000 litraa vettä sekä kasvihuonekaasuja määrän, joka vastaa 344 kilometrin autolla ajamista." (Vegaanihaaste.fi) Kaksi vuotta sitten tammikuussa päätin haastaa itseni kokeilemaan vegaanista elämäntapaa kuukauden ajan ja osall…

Kirpputorilöytöjä

Moikka ja mukavaa uutta vuotta! Näin tammikuun puolella sisustusjutut kiinnostavat taas enemmän ja kuvaaminenkin on ollut hieman helpompaa muutamien aurinkoisten päivien johdosta. Tätä postausta kirjoittaessa ulkona tosin tuulee ja sataa kuin viimeistä päivää, joten ihan keväisissä tunnelmissa ei …

Uusi koti

Moi pitkästä aikaa! Tänne on tullut kirjoiteltua näköjään viimeksi maaliskuussa, joten olisikohan korkea aika päivitellä taas hieman kuulumisia.

Reilu kuukausi sitten muutimme poikaystäväni kanssa uuteen kotiin. Asuin edellisessä kodissani yli neljä vuotta, joten muuttaminen aiheutti itsessäni hyv…

Maaliskuun kuulumiset

Moi ja kivaa maaliskuuta! Talvi on ollut allekirjoittaneelle jälleen kerran melko raskas, mutta näin maaliskuussa lisääntyvä valo antaa taas uutta energiaa.  Tällä hetkellä ikkunan takana satelee vielä hiljalleen lunta, mutta tuntuu lohduttavalta ajatella, että kuukauden päästä kevään pitäisi olla…
back to top