Maaliskuun kuulumiset


Moi ja kivaa maaliskuuta! Talvi on ollut allekirjoittaneelle jälleen kerran melko raskas, mutta näin maaliskuussa lisääntyvä valo antaa taas uutta energiaa.  Tällä hetkellä ikkunan takana satelee vielä hiljalleen lunta, mutta tuntuu lohduttavalta ajatella, että kuukauden päästä kevään pitäisi olla jo pitkällä. Alkukevät tuntuu olevan itselleni aina sitä epämieluisinta aikaa, silloin ei ole oikein energiaa tehdä mitään ja aika tuntuu kuluvan hitaasti. Jotenkin syksyllä jaksaa vielä innostua hämäristä koti-illoista kynttilöiden ja teemukin parissa odotellen joulunaikaa, mutta näin tammi-helmikuussa olisin valmis jo skippaamaan pimeät illat ja siirtymään suoraan loppukevääseen. Huhti-toukokuu ovat itselleni taas sitä vuoden parasta aikaa, se ajanjakso tuntuu jotenkin koko vuoden perjantailta. Kesä on vielä edessä ja voi rauhassa haaveilla kaikista kesäsuunnitelmista odottavin mielin, mutta sää on kuitenkin jo selkeästi lämpimämpi. Kesäkuussa mieleen rupeaa jo hiipumaan ajatus, että nyt on kiire tehdä kaikkea sitä mitä kesällä haluaisi tehdä.



 Jokatapauksessa, takaisin maaliskuuhun. Tässä kuussa olen onnistunut näkemään paljon enemmän ystäviäni kuin viime kuussa, joka varmasti johtuu myös tästä energiatason noususta. Vaikka olenkin luonteeltani introvertti ja viihdyn paljon yksin, niin ystävien kanssa vietetty aika antaa myös uutta energiaa. Olen myös saanut taas lukuinnostuksestani kiinni ja luen parhaillaan James Redfieldin kirjaa The Celestine Prophecy. Kirjassa käsitellään Perusta löytynyttä vanhaa käsikirjoitusta, joka ennustaa ihmisten suurta henkistä vallankumousta. Se on tavallaan jännitysromaani, joka samalla analysoi ihmisten henkistä tilaa ja ennustusta tulevasta.


Viime viikolla vaihdoin myös kaikille huonekasveilleni mullat, vaihdoin osan isompiin ruukkuihin, pyyhin kaikkien kasvien lehdet pölystä ja huolehdin, että kaikilla kasveilla olisi nyt otolliset lähtökohdat uuteen kasvukauteen. Kasveista huolehtimisessa on kyllä jotain todella terapeuttista ja on ihanaa nähdä kuinka kasvit lähtevät taas uuteen kasvuun. Kävin pari viikkoa sitten läpi myös koko vaatekaappini ja karsin pois kaikki rikkinäiset, liian pienet tai muuten käyttämättä jääneet vaatteet pois tilaa viemästä. Lahjoitin ylimääräiset vaatteet suoraan Kierrätyskeskukselle, sillä vaatteiden myyminen on aina niin valtavan suuri ja epäkiitollinen prosessi. Jonkin verran olen ostanut myös uusia kevätvaatteita kirppikseltä ja teinkin niistä videon myös Youtube-kanavalleni. Olen huomannut, että minun täytyy joka viikko saada tehdä jotain luovaa; ottaa valokuvia, kuvata videoita, kirjoittaa... Muuten mielen valtaa turhautunut olo, kun en pääse toteuttamaan itseäni. Se turhautuminen heijastuu myös muuhun käyttäytymiseeni ja esimerkiksi suoraan parisuhteeseeni. Jännää miten se luovuuden toteuttaminen vaikuttaakin kaikkeen.


Muuten maaliskuun lemppareihin kuuluvat Auta Antti-podcast, Tanskalainen maajussi-sarja Yle Areenasta sekä ruokapuolelta tattaripuuro tuoreilla taateleilla, banaanilla ja maapähkinävoilla. Myös puhdas koti, leikkokukat ja ylimääräisen tavaran karsiminen ovat tuntuneet maaliskuussa hyvältä.

- Sanni

Translation:
My favorite things in March include clean home, decluttering, fresh flowers, increased amount of natural light and morning oats with dates, banana and peanut butter.

Kommentit

back to top