30 vuotta


Viikko sitten maanantaina eli 27.4. täytin 30 vuotta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kolmekymppisiä oli tarkoitus juhlia edeltävänä viikonloppuna, mutta poikkeusolojen ja kokoontumisrajoituksien vuoksi tänä vuonna juhlat olivat hieman erilaiset mitä olin suunnitellut. Rakastan syntymäpäiviä, joten juhlien peruuntuminen oli alkuun melkoinen pettymys. Onneksi synttäripäivästä tuli kuitenkin ihana kaikesta huolimatta.


Avain onnistuneeseen päivään on ehdottomasti hyvä aamupala. Synttäripäivän aamupala sisälsi tuoreita marjoja, hyvää leipää, puuroa, mehua ja tietysti kahvia. Aamiasta ennen kävin Martan kanssa aamulenkillä nauttimassa lämpimästä auringonpaisteesta ja tein itselleni kakun. Nämä hiljaiset aamuhetket Martan kanssa ovat yleensä päivän parhaita hetkiä. Silloin on aikaa tunnustella omia fiiliksiä, juoda rauhassa kahvia ja nauttia hiljaisuudesta. Aamupalalla istuessani paras ystäväni lähetti minulle onnitteluviestin ja kyseli päivän suunnitelmista. Vastailin kyselyihin mitään aavistamatta, että päivälle ei ole mitään ihmeempiä suunnitelmia vaan tarkoitus on nauttia näistä pienistä hetkistä päivän mittaan.

Hetken päästä soi ovikello ja ystäväni seisoi oven takana lahjakassien ja ilmapallon kanssa. Yllätys onnistui kyllä aivan täydellisesti ja oli ihanaa saada edes yksi ystävä kylään juhlimaan tätä päivää. Pistettiin lisää kahvia tippumaan ja vaihdettiin kuulumiset keittiön pöydän ääreessä. Myöhemmin päivällä sain vielä kukkalähetykset vanhemmiltani ja mummultani sekä toiselta ystävältäni porkkanakakun, jonka hän oli muotoillut näyttämään Martalta. Ihan huikea lahja!


Synttäripäivän kunniaksi haettiin vielä pitsat viereisestä pizzeriasta, juotiin tietysti kakkukahvit ja käytiin Martan kanssa iltakävelyllä. Vaikka alkuperäinen suunnitelma oli juhlia kolmekymppisiä hieman isommin, ei tämä synttäripäivä  olisi voinut oikeastaan olla parempi. Paikalla oli juuri ne tärkeimmät ihmiset, hyvää ruokaa ja onnellinen tunnelma.

-Sanni

Translation:
A week ago I turned 30 years old. The original birthday plan had to be abandoned due to the world situation, but luckily my birthday was successful nonetheless. 



Kommentit

back to top