social icons

Slide

Lempeä summer bucket list

10 asiaa, jotka haluan tehdä kesällä 2020:
1. Nukkua teltassa Viime vuonna tähän aikaan olimme suuntaamassa serkkuni kanssa Norjaan Lofooteille ja se reissu on jäänyt päälimmäisenä mieleen koko viime kesästä. Upeat yöttömät yöt, lukuisat autossa istutut kilometrit, vaellusretket vuorilla ja illallist…

Kesän alku

Kesä on virallisesti alkanut. Viimeisen kuukauden aikana olen ehtinyt viettämään aikaa mökillä, valmistaunut valintakokeisiin, ostanut kimpun pioneja, seurannut niiden puhkeamista kukkaan ja sitten taas lakastumista. Siivonnut kaappeja, karsinut tavaroita, kulkenut ulkona Martan kanssa ja ihaillut …

30 vuotta

Viikko sitten maanantaina eli 27.4. täytin 30 vuotta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kolmekymppisiä oli tarkoitus juhlia edeltävänä viikonloppuna, mutta poikkeusolojen ja kokoontumisrajoituksien vuoksi tänä vuonna juhlat olivat hieman erilaiset mitä olin suunnitellut. Rakastan syntymäpäiviä, jot…

Koiranpentu saapui taloon

Kaksi viikkoa sitten meille saapui uusi perheenjäsen, suomenlapinkoiran pentu Martta. Pentu saapui elämäämme juuri, kun hallitus oli ohjeistanut ihmisiä pysyttelemään kotona koronavirustilanteen johdosta, joten olemme viettäneet kuluneet viikot melkoisessa pentukuplassa kotona.  Martta on siis pai…

Auringon pilkahduksia

Näin helmikuun loppupuolella talven harmaus ja sateisuus rupeaa jo pikkuhiljaa kyllästyttämään. Onneksi myös aurinkoiset päivät lisääntyvät näin kevättä kohti mentäessä ja joinain päivinä aurinko valaisee koko asunnon läpikotaisin. Tässä uudessa kodissa ehdottomasti paras juttu on valtavat, koko s…
back to top