Vegaani Lontoossa - Lontoon vegaaninen tarjonta

Lontoossa on suhteellisen helppoa löytää vegaanista syötävää ja houkuttelevia ravintoloita riittää. Olin etsinyt ravintolasuosituksia etukäteen niin Facebookin vegaaniryhmien, Instagramin kuin Googlen kauttakin ja tässä postauksessa jaan muutaman oman suosikkini.

1. Biff's Jack Shack
Shoreditch…

Viikko Lontoossa

Joulukuun lopussa sain viestin, jossa kysyttiin haluaisinko lähteä tammikuussa viikoksi Lontooseen. Päätöstä ei tarvinut kauaa pohtia, kun matkat oli jo hommattu. Olen käynyt Lontoossa aikaisemminkin muutamaan otteeseen, mutta sen kokoisesta kaupungista löytyy aina uutta nähtävää. Edelliset Lontoo…

Viimeaikaisia kirpputorilöytöjä

Viime aikoina olen kierrellyt paljon kirpputoreja ja mukaan onkin tarttunut vähän kaikenlaista. Bongailen kirpputoreilta yleensä kodintavaraa, sillä itselläni on tullut joku ähky vaatteisiin. Kivoja vaatteita tuntuu myös olevan jotenkin vähänlaisesti pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksissa ja Konte…

Vuosi vegaanina - Vegaanihaaste

Vuosi sitten tammikuussa päätin haastaa itseni osallistumalla kuukauden kestävään vegaanihaasteeseen. Olin ollut pari vuotta jo kasvissyöjä, mutta vegaaninen ruokavalio ja elämäntapa kuulosti silloin vielä liian haasteelliselta. Päätin kuitenkin, että kuukauden pystyn elämään vegaanisesti vaikka ha…

Boheemi koti Helsingissä

Boheemi, lämmin ja second hand - niillä sanoilla kuvailisin meidän Helsingissä sijaitsevaa kotiamme. Tästä kodista löytyy paljon vanhoja huonekaluja, joita on pelastettu niin kierrätyskeskuksista kuin roskalavoiltakin. Monella huonekalulla on takanaan mielenkiintoinen tarina miten juuri ne ovat pä…

Minusta

Moi! Olen Sanni, 28-vuotias helsinkiläistynyt nainen, joka rakastaa kirpputoreja, vanhoja huonekaluja, hyvää kahvia, elokuvia, koiria ja merkityksellisiä keskusteluja. Mulla on sellainen runoilijan sydän ja pään sisällä kokonainen universumi. Kuuntelen enemmän kuin puhun, ajattelen ja analysoin (e…
back to top